Tatuoinnin poisto JyväskyläUndoink Jyväskylä
Kauppakatu 17
Avoinna hoitojen yhteydessä.
Undoink Jyväskylä sijaitsee Kauppakadulla, Kirkkopuiston laidalla. Sijainti keskellä keskustaa tekee meille tulemisen helpoksi – olit liikkeellä jalkaisin, julkisilla tai autolla. Teemme vain tatuoinnin poistoja, ei mitään muuta. Hoidon toteuttaa koulutettu sairaanhoitaja, ja käytössämme on tehokas ja turvallinen laserteknologia, joka on suunniteltu nimenomaan tatuointien poistoon.
Turvallista tatuoinnin poistoa ammattilaisen käsissä
Jyväskylässä tatuoinnin poisto on tehty mahdollisimman helpoksi: ajanvaraus, hinnat ja hoitoprosessi ovat selkeät ja reilut. Ensimmäisellä käynnillä tehdään hoitoarvio ja usein myös ensimmäinen laserointi. Me emme puhu kapulakieltä emmekä piilottele hintoja – haluamme, että tiedät aina mitä tapahtuu ja miksi.
Saapuminen ja pysäköinti
Undoink Jyväskylä löytyy Kauppakadulta aivan ydinkeskustasta. Lähimmät bussipysäkit ovat Kauppakadulla ja Vapaudenkadulla, joilta kävelee meille muutamassa minuutissa. Pysäköinti onnistuu kätevästi esimerkiksi Torikeskuksen, P-Paraatin tai P-Kilpisen parkkihalleissa, ja myös kadunvarsipaikkoja löytyy lähiympäristöstä.
Kokemuksia tatuoinnin poistosta Jyväskylässä“Palvelu oli nopeaa, mutkatonta, ystävällistä ja asiakasta kuuntelevaa :)”
“Ihan tekijä ja niin ammattitaitoinen 😍”
“Ihana työntekijä Jyväskylän pisteellä. Toimenpide aikoja voisi vain olla enemmän myös klo 16 jälkeen, koska työssä käyvän on vaikea päästä aikaisempiin aikoihin, joita on pääosin vain tarjolla tällä hetkellä.”
“Ihana hoitaja. Asiakaspalvelu täyttä rautaa.”
“Hyvää asiakaspalvelua💕🫶”
“Kokemukseni oli erittäin positiivinen. Prosessi sujui alusta loppuun nopeasti ja vaivattomasti, mikä teki asioinnista miellyttävää.
Erityisesti arvostin yrityksen vahvaa asiakaspalveluhenkisyyttä – minut otettiin huomioon yksilöllisesti ja ammattitaitoisesti. Työntekijä oli erittäin ystävällinen ja huolehtivainen, varmistaen koko ajan, että voin hyvin ja pärjään hoidon aikana.
Kokonaisuutena kokemus oli sujuva, turvallinen ja asiakaslähtöinen!💕”
“Tosi mukava ja asiantunteva hoitaja😊”
